Kanootin valinta

Tervetuloa melonnan pariin!

Tuhansien järvien, jokien ja rannikkokilometrien maassa melonta on mitä mainioin liikunta ja virkistysmuoto. Melonta lienee luontoystävällisin tapa liikkua vesillä, sillä se jättää jälkeensä vain veteen piirretyn viivan.
Melonnan alottamikseksi ei tarvita erityiskykyjä eikä erityisempiä taitoja. Kuntoilumuotona melonta on erittäin tehokasta, sillä oikeaoppisella tekniikalla saat treeniä päästä varpaisiin ja se sopii niin nuorille kuin vanhemmille, yksin tai perheen ja ystävien kanssa.
Melonta tarjoaa monipuolisen tavan harrastaa, rentoutua, liikkua ja nauttia.

Kanootit ja kajakit – mikä on kanootti?

Kanootti on yleisnimitys kajakeille ja avokanooteille (inkkarikanooteille). Kanootteja valmistetaan monista eri materiaaleista ja moneen eri käyttötarkoitukseen.

Yleensä avo kanoottia melotaan istuimella istuen tai sen pohjalla polviasennossa, käyttäen yksilapaista kanoottimelaa. Nimensä mukaisesti avokanootti on päältä avoin

Avokanootteja löytyy monen kokoisia. Yksiköt (soolot) ovat nimensä mukaisesti tarkoitettu yksin melottaviksi. Yleisimmin Suomessa käytettävät ovat kaksikoita. Joihinkin malleihin voidaan asentaa lisäistuin kolmannelle melojalle tai matkustajalle.

Kajakissa vastaavasti on kannellinen, istuinaukollinen, jossa istutaan kuppimallisessa istumella vesirajan tuntumassa, käyttäen kaksilapaista kajakkimelaa. Istuinaukko on suljettavissa aukkopeitteellä. Aukkopeitteen tehtävänä on estää roiskeveden tulo kajakkiin ja täten lisätä turvallisuutta.

Kanootti vai kajakki?

Oikea kanootti kannattaa valita pääasiallisen käyttötarkoituksen mukaan. Yksinkertaisilla peruskajakeilla tai -kanooteilla pääsee helpoiten harrastuksen alkuun, mutta innostuksen ja taitojen karttuessa niistä saattaa kuitenkin kasvaa nopeasti ulos ts. niiden ominaisuudet loppuvat. Vastaavasti retkikajakin tai -kanootin kanssa harrastuksen alkutaival saattaa olla haastavampaa, mutta innostuksen lisääntyessäkään ei kajakin / kanootin vaihtoa tarvitse miettiä.

Kanoottia hankkiessa ja valitessa on paikallaan miettiä, missä ja mihin tarkoitukseen kanoottia käytetään. Kanootin muoto vaikuttaa sen ketteryyteen, nopeuteen, kestävyyteen ja kuormattavuuteen. Eri tarkoituksiin suunnitelluissa kanooteissa painottuvat eri ominaisuudet ja useimmiten kanootin muoto on eri ominaisuuksien kompromissi. Kilpakanootissa tärkeintä on nopeus ja toisena ääripäänä olevassa koski- ja slalomkajakissa ketteryys.

Kanootin, niin inkkarin kuin kajakinkin, sivuttaisvakavuuteen vaikuttavat pohjan leveys ja reunojen pyöreys sekä painopisteen sijainti.

Jokaisen kanootin on mallista riippumatta vedellä täyttyneenäkin pysyttävä pinnalla eli kelluttava. Kanootin pitäisi kellua vaakasuorassa, joten kellukkeita on oltava molemmissa päissä. Tarkoitus on, että veden varaan joutunut henkilö voi käyttää kanoottia kellukkeenaan. Myös kanootissa olevat varusteet edesauttavat kanootin kellumista. Inkkarikanooteissa näkee käytettävän paljon ilmatiiviitä varustetynnyreitä, jotka toimivat myös hyvinä kellukkeina.

Materiaalit

Kajakeissa ja kanooteissa on runsaasti erilaisia materiaalivaihtoehtoja.

Polyeteeni (PE)
Suosituin materiaalivaihtoehto sen kestävyyden ja edullisuuden takia. Käytetään yleisimmin joki- ja koskiympäristössä, koska materiaalilla on hyvä iskun- ja hankauksenkesto. Malleista riippuen saatavana yksikerroksisena tai sandwichinä.

Lasikuitu (FG)
Jäykkä ja “liukas” materiaali. Valmistustavoista ja hartseista riippuen rakenteesta saadaan hyvinkin jäykkiä ja kestäviä etenkin yhdistelemällä rakenteeseen diolenia, kevlaria ja hiilikuitua. Materiaaleista helpoin korjata.

Hiilikuitu (CA)
Lasikuitua kevyempi ja jäykempi materiaali. Tekee kajakista ja kanootista kevyesti liikuteltavan. Materiaaleista arvokkain.

Innegra

Uusi Ihmekuitu jonka omaisuuksia ovat todella hyvä sitkeys ja kestävyys, sekä keveys, käytetään yleensä Hiilikudun kanssa hybridikudoksissa

Kevlar/Aramid (KE)
Käytetään ominaisuuksiltaan sitkeänä ja kevyenä yleensä vahvikkeena hiilikuituisissa kanooteissa ja kajakeissa.

Diolen (DI)
Lasikuitua sitkeämpi ja kevyempi materiaali.

ABS
PE-muovin ja lasikuidun välimaastossa oleva muovityyppi. Kestää lasikuitua paremmin, mutta on polyeteeniä jäykempää.

Royalex
Sandwich rakenteinen ABS-muovista valmistettu materiaali. Käytetään yleensä kanooteissa.

Sandwich (SW)
Eli kerroksessa olevat materiaalit. Jäykistävät paremmin kuin yksikerroksiset materiaalit. Toinen kerros on useimmiten umpisoluista materiaalia, joka kelluttaa runkoa.

Kajakin Valinnasta:

Mikä on siis sopivin kajakki?

On tärkeää että mietit minkälaiseen käyttöön kajakkia haet, vesistö (järvi, joki, meri) ja kuinka pitkiksi melontaretkesi muodustuvat (päivä/ viikonloppu tai peräti pidempiä retkiä)

Yksinkertaisella peruskajakilla pääsee varmasti helpoten harrastuksen alkuun, mutta innostuksen ja taitojen karttuessa ”nälkä kasvaa sydessä” ja peruskajakin ominaisuudet saattavat loppua kesken. Kajakkia valitessasi kysele siis neuvoja kokeneemmilta, suorita koemelonta. Tällä varmistuu parhaiten että kyseinen kajakki vastaa varmasti tarpeitasi.

Kajakin pituudella on suuri vakutus suuntavakauteen, ketteryyteen, tukevuuteen ja nopeuteen.

Pidemmällä kajakilla on omat etunsa verrattuna lyhyempiin malleihin. Useimmiten ne ovat helpommin melottavia ja pakkauskooltaan suurempia, kuitenkaan menettämättä suorituskykyään edes täydessä lastissa. Ne ovat suuntavakaampia ja nopeampia sekä liukuvat pidemmälle jokaisella vedolla säästäen melojan voimia. Kajakin äärimitta pituus ei sinällään kerro että onko kajakki huippunopea tai suuntavakaa, kuten vanhanmallisissa brittityylisissä kajakeissa pitkät käppyrät muodot eivät sinällään lisää liukua tai nopeutta vaan päinvastoin saattavat olla tuulialtis tekijä, enemmän onkin siis kiinnitettävä huomiota vesilinjaan.

Lyhyemmät kajakit ovat puolestaan kevyempiä, helpompia kujettaa, säilyttää ja mikä tärkentä ne ovat erittäin ketteriä.

Jokiretkelyyn suositus 3,5m ja alle 5m välillä, Merelle suositus n. 5m ja ylöspäin.

Kajakin leveys:

Kajakin ja etenkin vesilinjan leveys vaikuttavat pääasiallisesti kajakin tukevuuteen. Leveä tasapohjainen malli soveltuu parhaiten vasta-alkajille ja kalasteluun hyvissä oloissa, mutta n. 55-60 leveissä rungoissa saattaa olla jo aika laaja variaatio tukevia ja kiikkerämpiä malleja. Kapeammissa merikajakeissa melonta-asento paranee entisestään, melanvedot saa lähempää kajakkia ilman turhia kurotuksia ja melan kolistelua kanteen.

Usemmiten pelätään että kajakki olisi kiikkerä verrattuna kanoottiin, mutta todellisuudessa asia saattaa olla usemmiten päinvastainen, koska kajakissa istutaan alhaalla vesirajan tuntumassa kun taas avokanootissa painopiste on huomattavasti korkeammalla.

Rungonmuodot

Brittityylinen “banaani”
Merimelonnassa suosittu, koska muodon ansiosta se nousee aallon päälle ja on helposti ohjailtavissa.
Xcite Sivulta
Suora
Vesilinja on muotoiltu mahdollisimman pitkäksi, jolloin matkanopeus paranee. Kääntyy heikommin, kuin brittityylinen.

WindSivu

Peräsin vai evä?

Peräsin tekee kajakin ohjailusta helppoa. Se parantaa kajakin suuntavakavuutta ja monien mielestä jopa tukevoittaa kajakin kulkua.

Peräsin omalla tavallaan helpottaa melomista, mutta samalla se vaikeuttaa melonnan oppimista. Taitoja kuitenkin tarvitaan, viimeistään sitten jos peräsin pettää. On siis suositeltavaa että opettelet melomaan myös ilman peräsintä.

Peräsimen tai säätöevän tarpeen määrittää yleensä myös kajakin muotoilu. Useimmiten pitkissä, vesilinjaltaan suorissa ja nopeissa kajakeissa peräsimen tarve tulee parhaiten esille. Vastaavasti taas valmiiksi ketterissä ”brittityylisissä/banaanimaisissa” malleissa, kaivataan ennemminkin säätöevää.

Evän suurin merkitys on merikajakin rakenteellisen ominaisuuden, tuuleen nousemisen kompensointi. Etenkin sellainen merikajakki, joka nousee voimakkaasti tuuleen, hyötyy evästä paljon. Evää säätämällä oppii pikkuhiljaa hallitsemaan kajakkiaan myös sivutuulissa siten, ettei pitkillä etapeilla rasittaviksi käyviä kallistuksia tai epäsymmetristä melaotetta tarvita.

Evä parantaa myös peräsimen tapaan kajakin suuntavakavuutta ja tukevoittaa sitä.

Kaksikoissa peräsimen käyttö on hieman yksiselitteisempää. Nämä pitkät kajakit tarvitsevat useimmiten peräsimen, koska ovat yksiköitä pidempiä ja yhdessä kajakin hallittavuus vartalotyöskentelyllä on vaativampaa.

Hätävarusteet / Turvavarusteet

TÄRKEINTÄ TURVALLISUUDEN KANNALTA ON VÄLTTÄÄ VAARATILANTEITA ENNAKOLTA!

Melojan henkiläkohtainen taito ja harkinta ovat kaiken turvallisen melonnan perusta. Hätätilanteissa selviäminen edellyttää varustautumista, omaa ennalta mietittyä ja harjoiteltua toimintaa. Avunhälyttämistä ei saa viivytellä, mikäli on todellinen vaara tilanteen pahentumisesta.

Hätävarusteita ei tarvitse olla jokaisella iltalenkillä överisti.

Turvavarustelun taso on hyvä sovittaa arvioituihin riskeihin.
Normaalioloissa tärkein ja aina mukana kannettava hätävaruste on matkapuhelin vesitiiviisti pakattuna( ja ladattuna!). Avun hälyttäminen puhelimella on nopein ja yksinkertaisin tapa selvitä vaaratilanteesta. Pidä puhelin käden ulottuvilla, esim. liiveihin ripustettuna – älä pakkaa sitä piiloon.

Kylmän veden aikaan liikkuessa on hyvä olla mukana myös muita varusteita. Myrskyanorakki, hypotermiapussi tai avaruushuopa jolla kaatunut tai muuten kastunut meloja saadaan suojattua kylmettymiseltä.
Vakavasti alilämpöinen, hypoterminen henkilö vaatii aina sairaalahoitoa. Estä lisäjäähtyminen, vältä liikuttelua ja hälytä apua.
Ensiaputarvikkeet on syytä pitää aina mukana.
Ilmastointiteippi, puukko ja tulentekovälineet kuuluvat vähintäänkin retkivarustukseen, mutta niissä on monesti apua myös monissa korjaus- tai hätätilanteissa.

Melakelluke voi olla ratkaiseva apu, kun kaatumisen jälkeen noustaa takaisin kajakkiin. Melakellukkeen käyttöä on syytä harjoitella etukäteen. Pumpulla kajakin tyhjennys onnistuu helpoiten

Hätäraketit, – soihdut ja -savut auttavat ulkopuolisia paikallistamaan avun tavitsijan. Laskuvarjoraketit ovat huomattavasti kynäraketteja parempia, sillä ne nousevat huomattavasti korkeammalle ja niiden lentoaika on pidempi. Niitä kannattaa pitää mukana ainakin retkillä, vaikka ne eivät olekaan kanooteissa pakollisia. Rakettien käyttöä kannattaa vähintäänkin kuivaharjoitella ennakkoon. Pursiseurat järjestävät johdettuja vanhenevien rakettien ampumisia aina tarpeen mukaan joissa pääsee harjoittelemaan.

Muistilistaa varusteista:

Kanootin varusteet:
Kellukkeet tai vesitiiviit laipiot, taruntakahvat tai turvaköysistö, aukkopeite
Melojan varusteet lämpimällä vedellä ja säällä: Mela, kelluntaliivit, puhelin, pilli, juotavaa.
Melojan varusteet kylmällä vedellä ja säällä: Mela, kelluntaliivit, puhelin, tuulelta ja katumiselta suojaavat vaatteet, varavaatteet, hanskat tai melontarukkaset, äärioloissa kuivapuku tai melontapuku, hypotermialakana tai myrskyanorakki, lämmintä juomaa ja hätäruokaa
(Koskessa lisäksi Kypärä)

Mansetin vaihto vaatteeseen